Shroud of Turin Torinon käärinliina -teemanäyttelyn seminaari la 8.4.2017 klo 12-18
Torinon käärinliina -teemanäyttely 27.3.-17.4.2017
LehdistölleYhteystiedot
Shroud of Turin - Main image

Avoin kirje medialle

Kotimaa24 blogi: 12.5. 2010 Juha Hiltunen

Viime vuosikymmeninä länsimainen media on lisääntyvässä määrin julkituonut perinteisestä kristinopista poikkeavaa ja suorastaan halventavaa materiaalia suuren yleisön ulottuville. Radikaalit, revisionistiset ja liberaalit (r)aamatun tulkinnat saavat järjestään suuremman huomion kuin se mihin kouluopetuksemme on aina nojannut. Vimma millä uskontomme perusarvoja nykyisin riivitään hakee vertaistaan historiassa. Vaikka ilmiö on yleismaailmallinen, on anti-kristillisyys länsimaissa aivan omaa luokkaansa.

Kristinusko näyttää muodostavan jonkinlaisen uhan tämän ajan ihmisille. Uskovaisuudesta ylläpidetään negatiivisia stereotypioita, joita media auliisti välittää kaikista tuuteistaan. Kirkon piirissä esiin tulleet pedofilia-tapaukset demonisoidaan ja assosioidaan ikään kuin tämän viitekehyksen ominaispiirteiksi, vaikka kaikkina aikoina kaikkialla mitkä hyvänsä suljetut yhteisöt ovat altistaneet joitakin yksilöitä tämänkaltaiseen käytökseen. Samassa ollaan valmiit unohtamaan se monikerroksinen sosiokulttuurinen hyvä minkä kristinusko on historiansa aikana meille tuottanut. Erittäin lyhytjänteisesti ja ajattelemattomasti ollaan valmiit mitätöimään valtava määrä jokapäiväisen hyvinvointimme perustekijöitä ja arvoja.

Nykyihmisen hillitön yksilökeskeisyys, auktoriteettien hylkimistarve ja moraalinen relativismi asettaa valtaisan älyllisen ja fyysisen haasteen selviytyä järjellisesti elämässä. Postmodernissa yhteiskunnassa tapahtuva traditionaalisten perusarvojen pilkkoutuminen, sekularistinen ”kaikkien kukkien kukkiminen” ja äärimmilleen venytetty sosiopoliittinen liberalismi ja korrektius jättävät käsittämättömän määrän mitä eriarvoisinta substanssia, jopa suoranaista kuonaa, potentiaalisena haittatekijöinä vaikeuttamaan jokseenkin jokaista elämänpiirimme osa-aluetta; ilman, että niitä kontrolloitaisiin niin kuin historialliset yhteisöt luontaisesti ja inhimillisesti hyväksi koettujen keinojen kautta ovat oppineet tekemään. Länsimaisessa kulttuurihistoriassa yksi useimmilta puoliltaan etevä ja toimiva yhteiskunnallinen valvontaelin on ollut kirkko ja kristinusko. Sen arvon palauttaminen olisi enemmän kuin tarpeellista. Käsittämätöntä nykyisen informaatiotulvan aikakautena on kuitenkin se, että jo hyvän aikaa on ollut olemassa valtava ja koko ajan kasvava määrä sellaista tietoa, joka olisi mitä oivallisinta käytettäväksi kristinuskon rehabilisoinnin hyväksi. Isoin este sen riittävälle esiintulolle löytyy mediasta, sitten sosiopoliittisesta korrektiudesta ja kolmanneksi nykyihmisen alitajuisesta pelosta muuttaa totunnaista materialistista maailmankuvaa.

Meillä on olemassa runsaasti selkolukuisia faktoja, mutta siitä huolimatta valtaosaa siitä käsitellään kuin ”keisaria ilman vaatteita”. Tosin sanoen, luetaan niin kuin yhteiskuntajärjestys, paradig-maattinen tiedekonsensus, sosiaalinen korrektius ja ekumeeninen harmonia asian haluavat ilmaista. Mistä voi syntyä se massiivinen antagonismi, arvojen mitätöinti jotakin sellaista kohtaan jota esimerkiksi valtava joukko historian etevimpiä ajattelijoita on liki kaksi vuosituhatta pitänyt kunniassa ja inspiraation lähteenä? Mistä siis tulee nykypäivän viisastelijoiden varmuus kyseenalaistaa kaikki tämä? Ei ainakaan mistään sellaisesta, jonka voi todella perustella historian, tieteen tai filosofian nimessä.

Antropologisesta perspektiivistä tämä nykyihmisen ylimielinen uhittelu on puberteettista kapinaa vanhempiaan kohtaan, joiden maailma koetaan kalkkeutuneeksi, rajoitteiseksi ja tylsäksi. Keskenkasvuisen teinin tavoin me rynnimme rikkomaan kaikkia rajoja – pääasiassa ärsyttääksemme auktoriteetteja. Yhtä paljon kuin halutaan erottua massasta seurataan megatrendejä, visusti varoen poikkeamasta ”jengin” näkökannoista. Poikkeavia kiusataan ja pilkataan. Hyperkriittisyys on muotia. Vastustuksen filosofia kumpuaa yksinomaan emootioista. Kaikki etsivät itseään. Seksi, väkivalta ja action kiehtovat. Arjen karkottamiseksi tarvitaan huumausaineita, kulutusjuhlaa ja bileitä.  Sisäinen tyhjyys ja tylsämielisyys vallitsevat itse rakennetun virtuaalitodellisuuden, yltiö-kulutuksen ja yhä raflaavamman fyysisen ja emotionaalisen kokemuksen etsinnässä, jonka oravanpyörässä ei voi löytää lepoa. Niinpä yhä useampi romahtaa heikkona lenkkinä tästä hillittömästä kisasta, jossa kuolemaa juostaan pakoon kaikin käytettävissä olevin keinoin. Spiritististä apua tähän henkiseen hätään etsitään miltei mistä muualta tahansa paitsi kristinuskosta. Lucifer kelpaa, samoin avataarat,  Isis tai kaikkien näiden cocktail, vaan ei Jeesus.  

Missä nuo toisenlaiset todisteet sitten lepäävät? Kirjoissa joita ei lueta, opetuksissa joita ei kuunnella ja tietolähteissä, joista ei juurikaan kerrota.

Saisimmeko pientä vihjettä?

Jo vain. Ja vain jos ne haluaa vastaan ottaa.

Ensinnäkin on olemassa Raamatun maiden arkeologia. Internetissäkin on useita ammattimaisia sivustoja, joissa voi seurata jopa päivittäin uutisia uusista löydöistä. Viime vuosien kuluessa on tehty koko joukko huomattavia arkeologisia löytöjä, jotka tukevat niin Vanhan kuin Uuden testamentin tekstien historiallista tarkkuutta. Siis niiden lukemattomien löytöjen lisäksi, joita on tehty aiemmin. Merkillistä kylläkin, ne vain harvoin ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksen. Sen sijaan miltei mikä hyvänsä perinteistä Raamatun aineistoa opponoiva materiaali viedään suurella fanfaarilla julkisuuteen, vain osoittautuakseen tuotapikaa arkeologiseksi uutisankaksi ilman todellista substanssia. Tällaista tapahtuu hyvin paljon yksinkertaisesti siitä syystä, että media elää prostituoidusti sensaatiosta välittämättä paljonkaan asioiden totuudellisuudesta. Kaksi vuosituhatta vallinneet kristinuskon perusteet, vaikka niitä arkeologia miten tahansa vahvistaisi, ei ole ”uutinen” ja jos olisikin, niin monistakaan syistä niiden historiallista ja uskonnollista painoarvoa varotaan visusti korostamasta.

Mikään toinen uskonto ei lepää niin lujasti historiallisen todistusaineiston varassa kuin juutalaisuus ja siitä syntynyt kristinusko. Moderni länsimainen tiede on suurelta osin saanut syntynsä sen sylistä. Aika- ja historiakäsityksemme tulevat samoilta juurilta. Mistä siis johtuu meidän aikamme halveksunta näitä omia perinteitämme kohtaan? On kuin häpeäisimme syvästi syntyperäämme. Yhtälö on kerrassaan nurinkurinen, eivätkä muiden valtauskontojen kannattajat saata ymmärtää sitä. Syyt löytynevät edeltä.

Historiallinen Jeesus on oma lukunsa. On sosiokulttuurisesti korrektia ja yleissivistyksellisesti valveutunutta todeta nykyisin se, että on mitä todennäköisimmin ollut olemassa historiallinen henkilö nimeltä Jeesus ja lisätä nopeasti muutamia liberaaliteologisia ja revisionistisia viime vuosikymmeninä esiintuotuja näkemyksiä hänen kulttuurihistoriallisesta roolistaan. Kuten esimerkiksi: hän oli radikaaleja ideoita esittänyt rabbi, joka teloitettiin aikalaiskäytännön mukaisesti ristiinnaulitsemalla, koska oli muodostanut poliittisen ja ideologisen uhan yhteisössään. Hänen opettamansa doktriini jäi kuitenkin elämään fanaattisten kannattajien parissa, joiden piirissä syntyi useiden sukupolvien kuluessa häntä glorifioiva, evankeliumeina tunnettu mytologisoitu kirjallisuus, missä tämä lahkon perustaja sai jopa jumalallisen aseman. Piste. Tämän ”uskontunnustuksen” voi nykyisin kuka hyvänsä esittää, ilman että tarvitsee pelätä tulevansa leimatuksi ”uskovaiseksi”.

Historiallinen Jeesus on kuitenkin enigma, josta ei suinkaan vapauduta näin helpolla. Etenkin kun on olemassa erittäin konkreettinen ja paljon puhuva todiste hänen historiallisesta olemassaolostaan. Jopa niin konkreettinen, että voimme puhua suorastaan ”Hänen valokuvastaan”.

Kyse on tietenkin Torinon käärinliinasta. 

Torinon käärinliina on tätä nykyä entistäkin kiihkeämmän huomion kohteena, sillä viime vuosien monitieteelliset testit tukevat vankasti sen aitoperäisyyttä. Kyse ei enää ole siihen jo toista sataa vuotta liittyneestä aitous-väärennös kädenväännöstä, vaan pikemminkin paradigmaattisesta murroksesta jonka kasvava joukko sen aitoudesta vakuuttuneita tutkijoita on paraikaa kaikkialla maailmassa markkinoimassa läpi. Vastustava leiri muodostaa historiallisesti perin mielenkiintoisen rintaman, jolle löytyy vertailukohtaa mm. uskonpuhdistuksen ja valistuksen aikakaudelta. On nimittäin ironista, jopa paradoksaalista, että tuo leiri seisoo nyt teeseineen itse siinä asemassa missä sen aikanaan kukistamat jäärät olivat. Sama reformi ja tiede on karauttanut nimittäin päälle vaunuissa, johon on lastattu aimo kuorma teologisia, arkeologisia ja historiallisia todisteita.   

Torinon käärinliinaa on tutkittu tarkemmin ja monipuolisemmin kuin mitään toista historiallista esinettä. Vaikka sen aitoutta tukeva aineisto on massiivinen ja koherentti, ei epäilijöille tunnu mikään todiste riittävän. Tämä on yhtäältä hyvinkin ymmärrettävää. Mikäli tämä käärinliina olisi hapero, nuhruinen ja sen vainajahahmo ruumiin mädäntymisestä johtuen hyvin epämääräinen, ei luultavasti kenelläkään olisi syytä väittää vastaan sen kuulumisesta pari vuosituhatta sitten eläneelle juutalaiselle opettajalle nimeltä Jeesus Nasaretilainen, joka koki kovan kohtalon Golgatalla. Piste. Skeptikoille ja ateisteille Torinon käärinliina asettaa kuitenkin paljon kovemman haasteen. Niin kovan, että ainoa psykologinen keino on arvon kieltäminen ja torjunta.

Mitä merkitsisikään se, että Torinon käärinliina tunnustettaisiin yleisesti aidoksi Jeesuksen hautaliinaksi, johon on mystisellä tavalla piirtynyt juuri sellainen kuva, josta evankeliumien kärsimyshistoria kertoo? Vatikaani ei ole virallisesti ottanut sen aitouteen kantaa, mikä sinänsä kertoo paljon sen salaperäisestä arvosta ja potentiaalisesta mahdista vaikuttaa laajoihin ihmis-joukkoihin aivan poikkeuksellisella tavalla. Tästä todistaa myös se, että se on ainoa pyhäinjäännös jota katolinen kirkko virallisesti ja aika ajoin asettaa miljoonien sitä kunnioittamaan tulevien ihmisten nähtäville. Vaikka Vatikaani ei virallisesti julista sen aitoutta, sen tekevät paavit.  Lukuisat paavit ovat antaneet julkilausumia sen aitoutta vakuuttaen – yksityishenkilöinä, vaan ei instituutiona. Tämä on diplomatiaa ja poliittista korrektiutta. 

Tähän saakka vain yksi merkittäväksi luonnehdittu seikka on jäädyttänyt Torinon käärinliinan aitousteesien läpimurtoa. Nimittäin sille vuonna 1988 tehty radiohiiliajoitus, joka tuotti tulokseksi aikamääreen 1260 – 1390. Vuoden 2004 jälkeen on kuitenkin kertynyt suuri määrä uusia tutkimustuloksia, jotka ilmentävät ykskantaan, että tämä johtopäätös on ollut virheellinen.  Ajoitustulos on kylläkin oikea, mutta vain sille pienelle osalle kangasta, josta se on otettu.  Pääosa kankaasta on nimittäin huomattavasti vanhempi. Mikroskooppiset tutkimukset ja laboratoriotestit ovat epäämättömästi osoittaneet, että näytekohdan ja muun kangasosan välillä on selvä rakenteellinen ja kemiallinen ero. Tekstiilianalyysit paljastavat, että kyseistä kohtaa on keskiajalla taiten paikattu kangaskappaleella, jonka loimissa on mukana puuvillaa, kun taas pääosa kankaasta on puhdasta pellavaa. Kemiallinen vanilliinipitoisuusanalyysi on osoittanut, että paikkauskohta ajoittuu oikein keskiajalle, muuta pääosa kangasta on iältään noin 2000 vuotta. Nämä tulokset on julkaistu useissa vertaisarvioiduissa tieteellisissä aikakauslehdissä. Kaiken lisäksi yhdeksän näiden radiohiiliajoituslaboratorioiden entistä tiedemiestyöntekijää tunnusti julkisessa lehdistötilaisuudessa Ohion Columbuksessa 2008, että Torinon käärinliinalle tehty ajoitustulos ei ollut tieteellisesti pätevä. Eikä tässä kaikki:

Nyttemmin on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että tämä huolimaton toimenpide tehtiin tarkoituksella siten miten tehtiin. Jo pintapuolinenkin tähän tutkimusproseduuriin paneutuminen osoittaa selvästi, että useita metodologisia ja loogisia käytänteitä rikottiin hämmästyttävällä tavoin. Kuka hyvänsä, joka tarkastelee käärinliinaa saattaa havainnoida, että juuri se kulma josta näyte otettiin on yksi nuhruisimpia ja rikkonaisimpia tässä lähes neljä ja puoli metriä pitkässä tekstiilissä. Se on myös sillä puolen kangasta, josta sitä kautta aikain on kannateltu näytöksissä. Kun näytekohtaa valittiin, tekstiiliekspertit varoittivat nimenomaan kajoamasta tähän kulmaan, sillä perusteella, että sitä on saatettu keskiajalla paikkailla. Bingo! Mutta mitä tekivätkään nämä ammattitaitoiset ”kirurgit”? Leikkasivat juuri siitä, aivan kuin varmistaakseen, että tulokseksi saataisiinkin keskiaikainen ajoitus. Näin näyttää nimittäin todellakin tapahtuneen. Alun alkaen näytteitä piti ottaa kymmenen ja eri puolilta kangasta. Joku taho päättikin sitten, että vain yksi pieni näyte otetaan ja juuri tästä suttuisesta kulmasta. Häthätä näytti vallitsevan tämänkin jälkeen ja tulokset julistettiin kansainvälisille medioille ennen minkäänlaista vertaisarviointia, sensaatiossa paistatellen. Kaikki tämä huomioiden, ei kannatakaan ihmetellä miksi Torinon käärinliinan radiohiiliajoitusta asiantuntijapiireissä kutsutaankin tätä nykyä kaikkien aikojen tieteelliseksi munaukseksi.  

Mutta missä meneekään media? Mitä sanovat jääräpäisimmät skeptikot? Mitä uskoo suuri yleisö?

Valitettavasti nämä uudet tutkimustulokset eivät juurikaan ole onnistuneet sulattamaan valtamedian jääpintaa ja murtamaan railoja kuin paikka paikoin. Jäiden lähtö on kuitenkin vääjäämättä edessä. Sitä vain on viivyttänyt jonkinlainen median ylläpitämä idea suosikkiteoriasta, jonka myyvyys lienee optimissaan silloin kun käärinliinan status on määritelty keskiaikaiseksi, koska silloin siihen voidaan kohdentaa jännitettä niiden taholta jotka uskovat sen aitouteen, ja samalla viestittää yleisölle, että kyseiset kriitikot ovat vain hurahtaneita uskovaisia. Se miten tähän ollaan tultu, on tosiasiallisesti indoktrinaatiota ja tarkoituksellista propagandaa, mikä muissa yhteyksissä saattaisi kohdata ankaraakin kritiikkiä. Mutta, kuten edellä olemme todenneet, kristinusko ja Jeesus sen nokkamiehenä ovat pilkkakirveiden suosikkimaaleja tätä nykyä.

Tehkäämme rohkea ajatuskoe. Ajatelkaa, että Torinon käärinliina on todella juuri sen Jeesuksen käärinliina, joka on perustanut maailman suurimman uskonnon. Katsokaa sitten liinaan selvästi jäänyttä kasvo- ja kokovartalokuvaa Hänestä. Ihmetelkää sen levollisuutta, siitä huolimatta, että hänessä on nähtävissä kaikki ne merkit, jotka evankeliumit kertovat Hänen kärsimyksestään. Kysykää mielessänne, miten on mahdollista, että tämän vainajan ruumiin katoaminen käärinliinoista ei ole selitettävissä sen enempää tieteen kuin järjenkään avulla. Tunnetteko maailmankuvanne värähtävän?