Shroud of Turin Torinon käärinliina -teemanäyttelyn seminaari la 8.4.2017 klo 12-18
Torinon käärinliina -teemanäyttely 27.3.-17.4.2017
LehdistölleYhteystiedot
Shroud of Turin - Main image

Ruotsalaisväitös ristiinnaulitsemisesta kuohuttaa

Kotimaa24 blogi: 21.6. 2010 Juha Hiltunen

Jokin viikko sitten tarkastettiin Göteborgin yliopistossa Gunnar Samuelssonin väitöskirja Crucifixion in Antiquity, jonka vastaväittäjänä toimi dosentti Erkki Koskenniemi Suomesta. Asiasta uutisoitiin mm. Turun sanomissa 17. kesäkuuta, koska väitös on saanut aikaan kohtalaisen kohun varsinkin Pohjoismaissa. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että tutkija esittää vanhoihin lähteisiin nojaten epäilynsä sen suhteen onko Jeesusta ristiinnaulittu siinä mielessä miten kristillinen traditio on sen ymmärtänyt vai onko hänet vain teloitettu jollakin muulla tavalla. Mediakohu johtuu osittain siitä, että suurelle yleisölle on välittynyt yliolkaisen tiedottamisen kautta jopa sellainen kuva, että Jeesuksen kärsimyskuolema olisi näinollen fiktiota (niin kuin eräissä sensaatiohakuisissa esityksissä on toisinaan tehty) ja että risti kristinuskon symbolina joutaisi historian hyllylle.

Näyttäisi siltä, että tällainen tutkimustieto on omiaan saamaan erityishuomiota etenkin luterilaisessa Pohjoismaissa ja varsinkin Ruotsissa, joka lienee näillä leveysasteilla perinteisestä kristinopista eräs etääntyneimpiä yhteiskuntia. Mutta on väitöksestä toki jo keskusteltu kansainvälisimmilläkin foorumeilla. Siispä mikä on tämän asian substanssi, oikea fokus ja merkitys?

Tieteellisille tutkimuksille on ominaista rajaus ja tulosten eksplikointi. Samuelssonin väitöstutkimus rajautuu kirjallisiin ja kielitieteellisiin lähteisiin, mutta jättää arkeologisen evidenssin suurimmalta osin tarkastelun ulkopuolelle. Tämä on merkittävä seikka vasta-argumenttien kannalta. Työ on perusteellinen ja kaikin puolin etevä, kuten vastaväittäjä Erkki Koskenniemi toteaa. On kuitenkin toinen asia johtavatko nämä päätelmät siihen suuntaan mihin mediakohu vihjaa. Huomattavin tutkimustulos on lähinnä tieto siitä, että vanhat kirjalliset lähteet tietävät kertoa perin vähän yksityiskohtaisia tietoja ristiinnaulitsemisesta, Uusi testamentti mukaan lukien. Tutkija viittaa lähteissä tavallisimmin esiintyvän kreikankielisen termin stauros, jonka käännös viittaa lähinnä paaluun eikä ristiin. Tämän näkemyksen ovat omaksuneet mm. Jehovan todistajat. Näinkö ”ristiinnaulitseminen” siis uusimman tutkimuksen valossa olisi nähtävä?

On olemassa kohtalaisen runsaasti erilaista tutkimusaineistoa, joka kaikesta huolimatta tukee juuri sitä traditionaalista ristiinnaulitsemistapaa, jonka kirkkohistoriassamme olemme oppineet tuntemaan. Sen osuus on Samuelssonin tutkimuksessa jäänyt vähälle, sillä se on lähinnä arkeologista ja forensisen patologian alaa. Mitä tulee ristiinnaulitsemisen dokumentointiin antiikin ajan lähteissä, sitä kuitenkin esiintyy verraten paljon, joskaan ei täsmällisenä – niin kuin tämä tutkimuskin on todennut. Eräs pääsyy niukkasanaisuuteen on itse teloitustavan luonteessa. Se oli äärimmäisen halveksittu, brutaali teloitustapa, joka kohdentui lähinnä yhteiskunnan hylkiöihin, varsinkin roomalaisessa käytännössä. Sen eräs merkittävimpiä inhottavuuksia oli äärimmäisen häpeän välittäminen, sekä uhreille itselleen että katsojille. Vain mielikuvitus oli rajana sille miten monituisin tavoin uhrit kiinnitettiin teloituspuihinsa. Kaikki ripustettiin niihin alastomina ja tekemään tarpeensa muiden nähden. Kaikkialla missä vastaavanlaisia teloitusmenetelmiä on sovellettu, on anatomisesti optimaalinen suspensio sellainen, jossa raajat ovat jotenkin levällään. Tämä myös mahdollistaa kehon arimpien kohtien paljastumisen rivosti ja alttiiksi kidutukselle. Tällöin tarvitaan uhrin sitomista varten jonkinlainen kehikko, joka antiikin aikana oli useimmiten ristin muotoinen (X, T, Y, †, +). Paalu on melkeinpä armollinen näihin verrattuna. Toisekseen ristiinnaulitsemisen tarkoitus oli yleensä kidutuksen pidentäminen jopa päiviä kestäväksi. Siksi uhreja ei läheskään aina naulattu risteihin, vaan sidottiin niihin köysin. Merkittävän poikkeuksen teki vain ristiinnaulitseminen Jerusalemissa. Täällä juutalainen laki edellytti, että uhrien piti kuolla ja tulla haudatuksi saman päivän aikana. Roomalaiset olivat olleet pakotetut tämän hyväksymään juutalaisten ainaisen kapinoinnin vuoksi. Niinpä siellä tuomittujen haluttiin kärsivän aikarajoitteen johdosta mahdollisimman paljon fyysistä tuskaa. Siihen kuului miltei kuoliaaksi ruoskiminen ennen ristiinnaulitsemista, ristin poikkipuun kantaminen teloituspaikalle ja nimenomaan naulaaminen niin, että piikkaus aikaansai kausalgian. Illansuussa vielä elossa riutuvien sääriluut murskattiin. Tuttua tarinaa eikö totta? Niinpä niin, ovathan evankeliumit sen meille välittäneet.

Arkeologia on antanut tärkeää lisävalaistusta asiaan. Siihen kuuluvat ensimmäisiltä vuosisadoilta peräisin olevat graffitit mm. katakombeissa, joissa ainakin kahdessa on kuvattu ristiinnaulitseminen traditionaalisen muotoiseen ristiin. Lisäksi on Jerusalemista vuonna 1968 löydetty ajanlaskumme alusta olevan ristiinnaulitun hauta, johon tosin Samuelssonkin viittaa, mutta näkee sen todistusarvon vähäisenä. Se, ettei hautoja ole löydetty enempää, johtuu siitä, ettei tällä tavoin tuomittuja ollut tapana haudata, paitsi yhteishautoihin sekä polttamalla. Poikkeuksen teki monessakin mielessä se käytäntö, jota sovellettiin tapaukseen Jeesus Nasaretilainen. Hän sai ylhäiselle arvoisen kohtelun tulla haudatuksi erään kaupungin rikkaimman miehen, Joosef Arimatialaisen, hautaan, vieläpä arvokkaissa käärinliinoissa. Nuo käärinliinat ovat mitä todennäköisimmin säilyneet nykypäivään pyhäinjäännöksenä, joka tunnetaan nimellä Torinon käärinliina. Niistä luettavissa oleva tieteellinen todistusaineisto on valtava, etenkin forensisen patologian kentällä, josta käy ilmi yksityiskohtaisesti minkälainen ristiinnaulitseminen tässä tapauksessa oli ollut kyseessä. Sen on voitu osoittaa nykymenetelmin aidoksi muinaisjäänteeksi parin vuosituhannen takaa. Se todistaa juuri sellaisesta kuolintavasta, josta evankeliumit kertovat ja jonka Jeesus sai kokea.