Shroud of Turin Torinon käärinliina -teemanäyttelyn seminaari la 8.4.2017 klo 12-18
Torinon käärinliina -teemanäyttely 27.3.-17.4.2017
LehdistölleYhteystiedot
Valokuva Jeesuksesta? Torinon käärinliinan historia ja sanoma.
Shroud of Turin - Main image

Esitelmä 3.1. 2012 Perustan teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa

Juha Hiltunen: Valokuva Jeesuksesta? Torinon käärinliinan historia ja sanoma.

Arvoisat kuulijat, saanko esitellä: tässä on Valokuva Jeesuksesta!

Torinon käärinliinan tieteellinen tutkimus alkoi vuonna 1898, kun harrastajavalokuvaaja Secondo Pia sai luvan ottaa siitä ensimmäiset valokuvat näyttelyn yhteydessä, joka oli järjestetty Italian valtiollisen vuosipäivän johdosta. Pia koki elämänsä järkytyksen laboratorionsa pimiössä kun kuvalevylle muodostuivat selkeänä ja miltei kolmiulotteisena positiivina kasvot, vaikka kyseessä oli  valokuvanegatiivi. Eikä yksinomaan tämä, vaan se tosiasia, että nämä kasvot mitä suurimmalla todennäköisyydellä olivat itsensä Kristuksen, näin nähtävinä hänen edessään, ja nimenomaan hänen edessään, sillä eihän kukaan ollut niitä voinut näin nähdä - lähes kahteentuhanteen vuoteen! Secondo Pia ja käärinliinan omistava Italian kuningashuone, Savoijit, olivat yhtä hämmentyneitä tästä havainnosta ja asia koitettiin salata ennen kuin sopiva julkilausuma olisi valmis. Tieto vuosi vain paria päivää myöhemmin Italian lehdistölle ja sitä myöden myös maailmalle. Kyse oli uutispommista vailla vertaa ja huikea kiinnostus nousi tätä erikoista pyhäinjäännöstä kohtaan  kaikkialla. 

Torinon käärinliina on historian perusteellisimmin, monipuolisimmin ja tieteenhistoriallisesti pitkäjaksoisimmin tutkittu menneisyyden esine. Sen olemuksen selvittämiseksi on valjastettu kaikki  nykytieteen tämänkaltaiseen tutkimukseen soveltuvat menetelmät. Siitä huolimatta sen syntymekanismi on yhä mysteeri.

Sitä on säilytetty Torinossa vuodesta 1578 lähtien, mistä johtuu sen nimi Torinon käärinliina. Tätä aikaisemmin eri paikoissa ja eri aikoina se on tunnettu muilla nimillä, mutta aina se on yhdistetty siksi hautaliinaksi, jonka uskottiin olleen käytössä Jeesusta haudattaessa. Siitä käytettiin mm. vanhaa kreikankielistä nimeä sindon, mutta kyse ei ollut yksinomaan siitä, vaan traditio on koko ajan tuntenut muitakin hautaliinoja samassa yhteydessä. Niistä tunnetuin on ns. Sudarium Christi eli Oviedon hikiliina, joka on dokumentoidusti ollut Espanjassa 600-luvulta lähtien ja sitä ennen ollut säilytettynä Jerusalemissa. Nykytutkimus on voinut usein tieteellisin perustein osoittaa, että Torinon käärinliina ja Oviedon hikiliina ovat aikoinaan kuuluneet samalle vainajalle. Niistä on vahvistettu mm. sama veriryhmä, samanlainen siitepölykanta ja keskenään korreloivat vammat pään alueella. Uusi testamentti ja etenkin Johanneksen evankeliumi antaa molempien olemasaolosta tyhjässä haudassa vieläpä täsmällisen kuvauksen.

Torinon käärinliina on tekstiilinä verraten harvinaista ns. kalanruototoimikastekniikalla kudottua pellavakangasta mitä vastaavaa on tavattu lähinnä ajanlaskumme alun Lähi-Idästä. Se on säilynyt hämmästyttävän hyvin ja edustaa korkeinta laatua, jota esiintyy lähinnä ylimyspiirien vaatetuksessa ja hautakankaissa. Sen arvo nykyrahassa mitaten on ollut 4 – 6000 euroa eli huomattava, juuri sellainen mihin ainoastaan rikkaimmilla ja yhteiskunnan vaikutusvaltaisimmilla on ollut varaa. Jälleen Uusi testamentti voi todistaa tämänkin: hautaliinan lahjoittaja oli Joosef Arimatialainen, rikas ja arvostettu Jerusalemin pappisneuvoston jäsen. Kenties liina oli hänen itse itsellensä varaama, niin kuin se hautakin, jonka hän oli antanut valmistuttaa puutarhaansa: molemmat hän antoi kuitenkin Jeesusta varten.

Eikä tässä kaikki. Torinon käärinliinan mitat (437 x 111 cm) vastaavat täsmällisesti tuon ajan syyro-palestiinalaisen kyynärän mittoja suhteessa 2 x 8. Se ei ole sopiva babylonialaiselle, egyptiläiselle, kreikkalaiselle eikä roomalaiselle kyynärämitalle, jotka myös olivat näillä main käytössä tuhon aikaan, vaan nimenomaan kulttuurihistoriallisessa asiayhteydessään se on juuri oikein. Kankurit ovat aina ja kaikkialla leikanneet isoista pakoistaan valmista kangasta myytäväksi omien aikalaismittojensa mukaan: kyynärittän tai metreittäin niin kuin on helppo päätellä. Väitteet Torinon käärinliinasta keskiaikaisena väärennöksenä ovat tältäkin osalta hyvin hataralla pohjalla, sillä mikään logiikka ei puhu se puolesta, että näillä ”tekijöillä” olisi voinut olla mitään tietoa tai kompetenssia osata mitoittaa tämä verraten isokokoinen kangas täsmällisesti sellaiseksi, joka oli käytössä rajoitetulla alueella, rajoitettuna aikana, useiden vaihtoehtoisten mittojen muassa, vieraassa kulttuurissa, hyvin kaukaisena aikana, ja osua ”sattumalta” oikein, niin, että ne istuvat raamatullisesti juuri tapaukseen Jeesus Nasaretilainen. Ja ylipäätään minkä vuoksi tällainen pedanttisuus, jonka etevää täsmällisyyttä ei yksikään taho olisi osannut ymmärtää tai arvostaa ennen kuin sitä oli päästy tarkastelemaan modernin tieteen avulla?

On syytä tarkastella ajanlaskumme alun juutalaisia hautaustapoja tarkemmin ja verrata niitä niihin tietoihin mitä evankeliumit kertovat Jeesuksen hautaamisen menettelyistä ja Torinon käärinliinan antamasta korreloivasta todistuksesta ikään kuin ”Viidentenä evankeliumina”. Tulemme nimittäin huomaamaan, että kaikki kolme yhdistyvät erinomaisesti ja toinen toistaan täydentäen siksi, että tämä tapaus oli yhtä paljon poikkeuksellinen kuin se oli aikaansa sopiva yleisemmässä mielessä. Evankeliumit kertovat ykskantaan että Jeesuksen hautauksella oli tavaton kiire. Oli alkamassa kaksoissapatti Pääsiäisjuhlan johdosta, mikä tarkoitti tiukinta aikataulua kaikissa niissä toimissa mitkä piti saattaa päätökseen, ennen kuin aurinko sinä päivänä painui mailleen ja ehdoton työskentelykielto astui voimaan. Jeesus kuoli meidän kellonajoissamme noin kolmelta iltapäivällä Markuksen mukaan. Juutalainen laki määräsi, ettei ristiinnaulittuja voinut jättää yön yli virumaan kidutuspaaluihinsa eikä varsinkaan sapatiksi, niin, että heidät tuli surmattaman ja haudattavan ennen  sitä. Roomalaiset olivat taipuneet tähän poikkeukseen Jerusalemissa siksi, että näin välttäisivät juutalaisten kapinoinnin ainakin tästä syystä. Rikollisina tuomitut ristiinnaulitut viskattiin järjestelmällisesti kaupungin etelämuurin takana sijaitsevan Gehennan kaatopaikalle joko poltettavaksi tai yhteishautoihin. Koska monet olivat vielä illasuussa eläviä, tehtiin rutiininomainen crurifragium eli sääriluiden murskaus raskailla rautatangoilla, niin että keho lyhistyi ja tukehtumiskuolema seurasi melkein välittömästi. Tämänkin vahvistaa silminnäkijä Johannes evankeliumissaan, niin kuin useat muutkin yksityiskohdat, jotka edelleen sopivat täysin yhteen Torinon käärinliinan vainajan eli Jeesuksen erikoistapaukseen. Johannes kertoo nimittäin tämän miehen kyljen puhkaisusta, siksi, että Jeesus oli jo kuollut, kun crurifragium aiottiin tehdä hänellekin. Mutta miksi? Koska roomalainen ”teloituskomppania” teki vain rutiininomaisen toimenpiteen kuoleman varmistamiseksi siten miten se tapahtui esim. taistelukentällä. Keihään pisto juuri siitä kohdasta oikeasta kyljestä sydäntä ja keuhkoja kohden oli tuon ajan sotilaiden optimaali-isku kilvellä suojaamattoman kehonpuolen ainoaan haarniskalla suojaamattomaan kohtaan. Vartiosotilas Golgatalla teki sen yhtä luontevasti kuin missä muussa yhteydessä tahansa. Merkillepantava yksityiskohta on myös siinä, että tämä pistojälki on juuri sellainen, joka syntyy tällaisen vartiosotilaan erikoiskeihäästä, joka tunnetaan nimellä lancea. Se poikkeaa täysin kahdesta muusta roomalaiskeihäästä, nimittäin hastasta ja pilumista.  Kylkihaavan keskiö on Torinon käärinliinan miehellä 4,5 x 1,5 cm eli juuri tyypillisen lehtimäisen lancean kärjen mitat. 

Evankeliumista voimme lukea, että Jeesuksen kuoltua kului jonkin aikaa, ennen kuin Joosef Arimatialainen ja kumppanit olivat hankkineet Pilatukselta erikoisluvan Jeesuksen hautaamiseen toisin kuin mikä oli ristiinnaulituille tapana, sekä noutaa hautausta varten tarvittava muu tarpeisto. On suorastaan uskomatonta, että vainajaliinat ovat jättäneet meille täsmällisen todistuksen myös tästä välivaiheesta Jeesuksen kuoleman ja varsinaisen hautaamisen väliltä. Nykyaikainen ”rikoskenttätutkimus” on nimittäin lukenut Oviedon hikiliinan verijäljistä tämän kertomuksen. Sen mukaan tämä hikiliina kiedottiin Jeesuksen ruhjoutuneiden kasvojen ja pään ympärille n. 40 minuuttia kuoleman jälkeen, jolloin häntä alettiin irroittaa alas ristiltä. Tunnin kuluttua hän makasi maassa jonkin aikaa odottamassa kuljetusta hautapaikalle. Hikiliinan asentoa korjattiin hieman ja ruumiin ylle aseteltiin kantopeitto. Haudalle lähdettiin n. 17.30 ja matka sinne kesti n. 30 minuuttia. Kaiken kaikkiaan hautaustoimenpiteisiin jäi (ennen kuin aurinko laski) korkeintaan 40 minuuttia, mikä oli hyvin vähän.  

Mikäli käärinliinan miehen hautaus olisi toteutettu ajalla ja asianmukaisesti, olisi vainaja täytynyt pestä 7 kertaa, voidella huolella, ajella parta sekä hiukset, pukea omiin puhtaisiin vaatteisiin sekä asettaa erillinen puhdas kasvoliina (sudarium) huolella käärittyjen sindonien ohella, siten miten esim. Lasaruksen hautauksesta on kerrottu. Sen sijaan ehdittiin tekemään vain pikainen huuhtelu enimmistä verijäljistä, jättää vainaja alastomaksi ja kääntää ristiinnaulitsemisesta ylöspäin kuolinjäykistyneet kädet alas sukuelinten eteen ja sitoa ne yhteen käsivarsinauhoilla, samoin kuin leukaperät ja nilkat. Ylle vedettiin hautaliina ikään kuin lakanaksi, joka sidottiin löyhästi othonia – nauhalla, joka oli pikaisesti leikattu pääkankaan reunasta. Samoin olivat ne suikaleet, joilla ranteet, leuka ja nilkat sidottiin, otettu ison kankaan päädystä, koska kaikki tapahtui kiireellä ja tarkoitus oli tulla suorittamaan hautaustoimet kaikkien perinnäistapojen mukaisesti loppuun sapatin päätyttyä. Tällä tavoin, niin kuin totesimme, Torinon käärinliina, evankeliumit ja juutalainen hautauskäytänö kohtaavat erinomaisen todistusvoimaisena siksi, että kyseessä on aivan ainutlaatuinen dokumentoitu erikoistapaus historiassa! 

Torinon käärinliinan ”yläreunassa” kulkee n. 8 cm levyinen nauha, joka on täsmälleen samaa kangasta kuin muukin osa tätä isoa pyhäinjäännöstekstiiliä. ”Yläreuna” ei ole mikään muu kuin se puoli kangasta, joka oli yleensä ylöspäin silloin kun käärinliinaa esiteltiin julkisesti Savoijien järjestämissä tilaisuuksissa 1400-luvulta lähtien. Tavallisesti kahdeksan kardinaalia sai kunnian kannatella liinaa sen yläreunasta kiinni pidellen ja huolehtien hyvin, että tämä liki 4,5 metrin pituinen kangas pyhine kuvineen näkyi hyvin jopa tuntikausia kestävien seremonioiden ajan. Siinä kämmenet hikosivat ja reunimmaisten pitelijöiden vääntömomentti joutui lujille. Ajan oloon liina koki vaurioita näiltä kohdin ja niihin tarvittiin paikkausta, joka tehtiin ajan etevimpien taitajien ja kalliimpien menetelmien mukaan. Tästä tekniikasta käytetään nimeä ”ranskalainen kudonta” tai ”näkymätön kudonta” ja se oli sitä kirjaimellisesti, sillä paljas silmä ei kyennyt erottamaan missä kohdin paikkapala liittyy muuhun osaan kangasta. Vasta nykyaikainen mikroskooppi ja erilaiset laboratoriotestit ovat voineet kiistatta osoittaa, että ainakin se reunaosa Torinon käärinliinaa, josta vuoden 1988 radiohiiliajoitusnäyte otettiin, oli osa tällaista keskiajalla tehtyä korjaustoimenpidettä. Ajoitustulos oli oikea – keskiaikainen – mutta se ei koskenut muuta kuin paikkapalaa. Virheen ovat sittemmin julkisesti myöntäneet useat eläkkeelle jääneet ko. C14 instituuttien työntekijät. Toiset testit puolestaan, jotka perustuvat pellavakankaiden vanilliinipitoisuuteen ja joka käyttäyy hieman samaan tapaan kuin radiohiili eli se vähenee jaksottaisesti ajan kuluessa, ovat antaneet tuloksen, joka tukee käärinliinan noin 2000 vuoden ikää.

Mutta tuo ”yläreunan” nauha voi kertoa meille muutakin mielenkiintoista ja alkuperäistä. Useat asiantuntijat ovat nykyisin sitä mieltä, että se on tosiasiassa othonia – nauha, joka ensivaiheessa ja kiireessä leikattiin pääkankaasta ja myöhemmin ommeltiin siihen takaisin. Kun katselee tarkoin Torinon käärinliinan vainajahahmoa joka on siis sekä etu- että selkäpuoleinen ja vetää mielessään pitkin pituutta viivan täsmälleen sen keskeltä, näkee että kuvajainen on aivan keskellä! Mitä sitten?  ”Leikatkaapa” vastaavasti tuo n. 8 cm othonia – kaistale pois ja katselkaa uudelleen:  kuva jääkin sivummalle kankaan kokonaisraameihin nähden. Kuvitelkaapa potentiaalista keskiaikaista maalari- tai camera obscura – taiteilijaväärentäjää tämän kuvajaisen äärellä. Eihän hän suin surminkaan lähtisi esittämään Jeesuksen kuvaa epäkeskoisena painanteena joutumatta naurunalaiseksi taikka vieläkin pahempaa inkvisition kuulustellessa syitä näin ”epäpyhän” kuvan esittelylle. Toisin sanoen, Torinon käärinliinan vainajakuva on syntynyt tahattomien syy-seuraus-suhteiden ja olosuhteiden sanelemana sattumanvaraisesti juuri sellaisena kuin se on ja miten tämä hautaliina luonnollisten seikkojen vallitessa oli ollut aseteltuna Jeesuksen ruumiin ympärille. Myöhemmin kun  tätä kuvaa alettiin esitellä julkisesti epäharmonia tahdottiin kuitenkin korjata ja othonia ommeltiin siihen uudelleen kiinni. Todennäköisesti tämä tapahtui Konstantinopolissa aikavälillä 944 – 1204, koska todistetusti ja useiden vanhojen dokumenttien vahvistamana sitä näytettiin ainakin etuosaltaan juhlallisten bysanttilaisten seremonioiden yhteydessä. Sen kärsivä Kristus-hahmo antoi ikonitaiteelle mallin, joka levisi kaikkialle kristikuntaan. On myös luultavaa, että tämä sama eukaristinen seremonia, jossa Jeesus nousee verta vuotaen alttarilla kynttilöiden loistaessa hänen ympärillään, oli merkittävä inspiroija myöskin Pyhän Graalin legendalle. 

Torinon käärinliinan historiaa voidaan nykytiedon nojalla seurata lähestulkoon aukottomasti koko sen olemassolon ajan, siis likipitäen 2000 vuotta.  Meillä on todellakin kaikki syyt olettaa, että tämä liina on ollut juuri se sama, minkä rikas neuvosmies Joosef Arimatialainen lahjoitti Jeesuksen hautausta varten. Todennäköisimmin se jäi alkuseurakunnan haltuun arvokkaana todisteena Kristuksen kärsimyksestä ja Ylösnousemuksesta, mutta monista syistä johtuen sen olemassaolo tahdottiin salata niin hyvin kuin suinkin. On luultavaa, että se kuljetettiin muiden kirkollisten arvoesineiden kera turvaan silloin kun suuri juutalaissota syttyi roomalaisia vastaan vuonna 66. Erilaisista lähteistä tiedämme, että alkuseurakunnan pakopaikka oli tuolloin poliittisesti neutraali Pellan alue Jordan-virran takana. Yhtä todennäköistä on, että täältä osa alkuseurakuntaa jatkoi edelleen turvaan pohjoiseen ja käärinliina kulkeutui Syyriaan, niin kuin vanha perimätieto vahvistaa. Syyrian suuri Antiokian kaupunki oli alkuseurakunnan tärkeimpiä keskuksia Rooman valtakunnassa, joten on mahdollista, että käärinliinaa säilytettiin jonkin aikaa siellä. Seuraavan kerran  historiallinen dokumentaatio löytääkin sen Edessasta (nykyinen Sanliurfa Turkissa) 540-luvulla, jolloin kaupungin pääportin sisältä paljastetaan sen kätköpaikka. Milloin se kulkeutui Edessaan ei ole tarkoin tiedossa, mutta useatkin historialliset skenaariot ovat mahdollisia. Niihin puuttumatta toteamme kuitenkin, että Edessan kuva, ikoni ja ihmeelinen kangas millä nimellä sitä nimitettiinkin, tuli kaukokuuluksi ainakin idän bysanttilaisessa kulttuuripiirissä erikoisena ”Jeesuksen käsin tekemättömänä kuvana”. Sen mallin mukaisesti alettiin valmistaa Jeesus-kuvia sen klassisen mallin mukaisesti, joka on tullut sittemmin kaikkialla tutuksi ja hyväksytyksi. Tämä muutos on niin hyvin yhdistettävissä ”Torinon käärinliinan” varhaisiin vaiheisiin, että koko kristillinen kirkkotaide voidaan jaksottaa sen mukaan miten ja missä se on ollut esillä. Jopa ikonoklasmi eli kuvainraaston aika (730 – 787, 814 – 842) voidaan yhdistää siihen. Tämä varsinkin idän kirkossa vallinnut taiteellisen vandalismin aika hävitti suurimman osan pyhäinkuvista, kunnes eräät eteväsanaiset kirkolliset puolestapuhujat, etunenässä edessalainen Johannes Damaskolainen, onnistuivat pysäyttämään hävitystyön. Perusteena käytettiin sitä, että oli olemassa ”Käsin tekemätön” kuva Jeesuksesta, jopa kokovartaloisena, pyhänä mysteerinä, mikä puhui vahvasti sen puolesta, että Jumala hyväksyi täysin itseään kuvattavan myös taiteessa. Kaikkea ei kuitenkaan annettu periksi ja ikonoklasmi päätettiin kompromissiin: pyhäin kuville määrättiin tarkat säännökset miten niitä sai tehdä. Näin meidänkin aikamme ortodoksinen ikonitaide on historiallisesti sidottu Torinon käärinliinaan. 

Koska tämä reliikki on suuren osan historiallisesta ajastaan ollut uhanalainen lukuisista syistä johtuen, sen hallussapitäjät ovat tarkoin katsoneet kulloisissakin olosuhteissa parhaimmat ja ovelimmat tavat kätkeä se vihollisiltaan. Nykytukimus on vastikään löytänyt hyvin yllättävien merkkien perusteella sen mahdollisen varhaisimman säilytystavan, joka kuitenkin historiallisesti on mitä loogisin. Qumranin kirjakääröt löydettiin isoista soikeista saviruukuista, niin kuin monet muutkin ajanlaskumme alun vanhat säilytystä vaativat esineet. Jo yksinomaan niiden tavanomaisuus soi mitä parhaimman suojan, niin kuin meidän aikamme salakuljettajat jotka paketoivat rekkojen viljasäkkeihin yhtä ja toista asiaan kuulumatonta. Mikäli tämä arvoesine olisi alusta pitäen suojattu kultakoristeiseen relikvaarioon, olisivat ahneet kädet jo aikapäiviä vieneet sen mennesään ja liina kadonnut teille tietämättömille. Tällainen ruukkusäilytys on toistaiseksi vain hypoteesi, mutta hyvin mahdollinen semminkin. Vuonna 1532 käärinliina sai pahoja vaurioita tulipalossa, joka sattui sen silloisessa säilytyspaikassa Savojien Chambéryn palatsilinnan kappelissa. Tähän asti on uskottu, että käärinliinalla olevat verraten säännönmukaiset vesivauriojäljet syntyivät tämän sammustustyön yhteydessä. Tarkempi tutkimus kuitenkin osoittaa, etteivät ne täsmääkään niin kuin voisi olettaa. Kun kangas paketoidaan siinä säilyneiden heikkojen ja ilmeisen vanhojen taitteiden mukaisesti, löytyy erikoinen ratkaisu, joka sopii sellaiseen skenaarioon, että liina on ollut pidemmän aikaa alaosastaan (näin paketoituna) vedessä, jota on voinut päästä säilytysruukun pohjalle jonkin verran. Ruukun alakulma on voinut rikkoontua ja vettä on päässyt sisään tai sitä on ollut jo entuudestaan astian pohjalla – näin ainakin voidaan spekuloida.

Kun tämä reliikki tuotiin juhlallisesti esiin Edessassa 540-luvulla sen säilytystapa muuttui  heti arvokkaammaksi. Melko pian siitä tulikin ns. Mandylion, jossa se taitettiin vain muutamasta kohdin niin, että vain yläosa vartalosta ja etenkin kasvokuva jäi esiin. Tämä taitostapa sai aivan oman identifikaationsakin nimessä jolla reliikki näihin aikoihin tunnettiin: tetradiplon eli ”Neljästi kahdennettu”. Sitä varten tehtiin erityinen relikvaario, jossa vain kasvo-osa jäi näkyviin. Tämä kuva oli nimenomaisesti Mandylion ja se myös vuorostaan synnytti pitkäaikaisen oman tapansa kuvata Jeesuksen kasvoja kirkkotaiteessa. Kun se vihdoin tuotiin Konstantinopoliin elokuussa 944, oli tapaus yksi Bysantin historian juhlallisimpia. Tänäkin päivänä sen muistoksi elokuun 16. päivää vietetään Edessan Pyhän Käsin-tekemättömän kuvan juhlana idän kirkon piirissä. On myös olemassa tapausta todistava keskiaikainen ikoni, jossa pitkänomaista kangaspakkaa, jonka etuosassa on Jeesuksen kasvokuva, ojennetaan juhlallisesti Konstantinopolin arvohenkilöille Edessasta saapuneena ihmeellisenä lahjana.

Konstantinopoli oli 1000-luvulla maailman suurin kaupunki. Siellä oli miljoona asukasta ja se oli kristikunnan keskus. Itseoikeutetusti se katsoi olevansa ikään kuin Uusi Jerusalem, eikä vähiten siksi, että sen oli onnistunut vuosisatojen saatossa hankkia kokoelmiinsa kaikkein arvostetuimmat pyhäinjäännökset, ennen muuta Jeesuksen kärsimyshistoriaan liittyen. Bysanttilainen kirkkotaide vaikutti likipitäen koko kristikuntaan miten Jeesusta kuvattiin henkilönä ja varsinkin passiokuvaelmissa, pienimpiä yksityiskohtia myöten. Yksi Torinon käärinliinan tutkimusalue onkin ollut ikonografia. Se on selkeästi paljastanut mm. sen miten Bysantin loistokauden hallitsevin Kristus-kuva, ns. Kristus Pantocrator on melkeinpä yksi yhteen käärinliinan miehen kasvokuvan kanssa. Puhutaan ns. Vignon-tunnusmerkeistä, jotka samanniminen tutkija ja taitelija havaitsi 1900-luvun alkupuoliskolla bysanttilaisessa kirkkotaiteessa suhteessa siihen. Jo onkin mainittu, että todennäköisesti vasta Konstantinopolin julkisissa näytöksissä (ja tutkimuksissa)  tämän reliikin koko vainajakuvan kristologinen merkitys ja viesti opittiin ymmärtämään. Se antoi yhtälailla myös tarkan mallin siitä, miten Jeesus oli ristiinnaulittu, samoin kuin se todisti niin orjantappurakruunun kuin kylkihaavankin olemassaolosta. Kaikki nämä alkoivat vasta tällä Konstantinopolin kaudella ilmentyä krusifikseissä ja muissa passiokuvissa. Jopa hautaustapa ja miten liina oli aseteltu vainajan päälle käsitettiin oikein vasta nyt. Tästä on olemassa selvä ja paljonpuhuva dokumentti, ns. Unkarilainen rukouskirja vuodelta 1192. Siinä on selvä kuva Jeesuksen hautauksesta siten miten sen voi ymmärtää Torinon käärinliinan todistuksen nojalla. Sellaisetkin yksityiskohdat kuin kalanruototoimikaskudonta, ns. L:n muotoiset ”hiilihankojäljet” ja käsien asento haudattaessa eivät jätä epäilylle sijaa mikä on ollut tämän kuvan mallina. Tosiasiassa dokumentti viittaa myös siihen, että vuoden 1150 vaiheilla unkarilainen lähetystö oli vieraillut Konstantinopolissa ja tuonut muassaan sieltä nämä tiedot.

Vuoden 1204 Pääsiäisenä Konstantinopolia hävitettiin ja ryöstettiin kolme päivää. Tämän katastrofaalisen tapahtuman takana olivat Neljännen ristiretken osanottajat Italiasta ja Ranskasta, jotka monien taloudellisten, poliittisten ja uskonnollisten skismojen yllyttäminä kävivät näinkin äärimmäisiin toimiin. Lähes koko Bysantin keisarikunta oli luhistua sen seurauksena, samalla kun valtaosalle sen entisiä maita syntyi länsieurooppalaisjohtoinen läänitysvaltioiden konglomeraatti joka tunnetaan nimellä Latinalainen keisarikunta. Se pirstoutui muutamassa vuosikymmenessä ja Bysantti onnistui valtaamaan alueitaan takaisin, mukaan lukien pääkaupunkinsa, mutta yksi läänityskunta, Ateenan herttuakunta, vakiinnutti poliittisen asemansa hieman pidemmäksi aikaa. Sen herttuat olivat Roche-sukua Ranskan Burgundista ja ensimmäinen heistä oli Otho de la Roche. Tämä ritariupseeri oli johtanut yhtä hyökkäyskiilaa Konstantinopoliin 1204. Hän tunkeutui joukkoineen vahvojen muurien ja porttien suojaaman kaupungin pohjoiskulman yli Blanchernaen palatsialueelle ja otti sieltä ryöstösaalista. Täällä oli ns. Teotokos eli Jumalansynnyttäjän kirkko, jossa aika ajoin ja etenkin Pääsiäisen aikaan säilytettiin ja näytettiin Jeesuksen pyhää käärinliinaa. Tästä on olemassa vain vähän ennen ryöstöä annettu, Robert de Clari – nimisen sotilaan raportti ja vahvistus. Tämän käärinliinan ja muidenkin reliikkien vakituinen säilytyspaikka oli toisaalla, Boukoleonin suuren palatsin aarrekammiossa Faros-kappelissa kaupungin kaakkoiskulmalla. Toinen dokumentti puolestaan vahvistaa sen, että pyhä käärinliina joutui ryöstösaaliina Ateenaan ja siis Otho de la Rochen haltuun. Rochella oli Burgundissa maakartano Ray-sur-Saônessa ja tämän linnantorinssa on yhä pieni kirstu, jonka kylkeen on jossain vaiheessa liitetty laatta, joka kertoo, että  Otho de la Rochen Konstantinopolista saamansa pyhä käärinliina on toimitettu tänne vuonna 1206 ja annettu edelleen Besançonin arkkipiispalle 1208. 

Rochet ja eräät muut suvut näillä mailla vaurastuivat ja solmivat aviollisia ja poliittisia suhteita. Samaan aikaan Käärinliinaa näytettiin säännöllisesti Besançonin katedraalissa ja sitä tultiin katsomaan kaukaa, kunnes 1349 kirkko paloi ja sen arvokkain reliikki katosi. Se ei siis tuhoutunut, vaan katosi muutaman vuoden ajaksi. Minne, sitä emme tiedä varmuudella. Aika oli pahin mahdollinen, sillä Musta Surma kylvi kauheinta tuhoaan ympäri Eurooppaa. Kaikki oli sekaisin, kukaan ei hallinnut mitään, kaikki ajattelivat vain omaa etuaan ja turvaansa. Niinpä ne, jotka tunsivat vastuun käärinliinasta katsoivat varmasti tarpeen pitää sen visusti kätkössä. Luontevin mahdollisuus on se, että Rochet ottivat jälleen sen suoraan huostaansa. Luultavasti sitä pidettiin Ray-sur-Saônessa 1249 – 1354 välisenä aikana. Tätä tukee nimittäin se seikka, että tämän Roche-suvun oma tytär Besançonista, Jeanne de Vergy, avioitui Ranskan kuninkaan luottoritarin Geoffrey I de Charnyn kanssa vuonna 1354 ja muutti hänen läänitykselleen Lireyhin, joka oli pieni paikkakunta Troyesin liepeillä. Vain vuotta myöhemmin pariskunta painatti muistomitalin, jossa on heidän vaakunansa ja kuva Lireyn kirkossa esiin tuotavasta ihmeellisestä Jeesuksen käärinliinasta, jossa on hänen vainajakuvansa edestä ja takaa. Salaisuus ja arvoitus on siis ratkaistu: ”Torinon käärinliina” tuli Vergyn ja Roche-suvun myötäjäislahjana Lireyhin, missä se astui siihen historiaan mikä on kaikilta osin tunnustettu. Todisteluita emme enää kaipaa: vuonna 1453 Käärinliina  vaihtoi omistajaa Savoiji-suvulle, jolla se pysyi vuoteen 1983 saakka. Tällöin tämän vanhan suvun viimeinen kuninkaallinen vesa, Umberto II, testamenttasi sen Vatikaanille, sillä edellytyksellä, että sen säilytyspaikka on aina Torino. 

Torinon käärinliinan vainajakuva on syntynyt tuntemattoman prosessin seurauksena, mikä on aikaansaanut lukuisia mystisiksi luonnehdittuja ominaisuuksia, kuten holografisen kolmi-ulotteisuuden, jossa ruumiskuva muodostaa ikäänkuin topografisen kartan. Sen syntymekansimni on yhä suurimmalta osin mysteeri. Vastikään sitä vuosia tutkinut italialainen tiedemieryhmä on päätynyt häkellyttävään ja maailman medioitakin herättäneeseen johtopäätökseen: sen kuvajainen on täytynyt syntyä jonkinlaisen sähkömagneettisen prosessin seurauksena. He olivat onnistuneet kokeellisesti osoittamaan, että käyttämällä äärimmäisen lyhyitä ultraviolettisädeimpulsseja kankaalle voitiin saada aikaan sävyltään, muodoltaan ja syvyydeltään täsmälleen samanlaisia jälkiä kuin mistä Torinon käärinliinan kuva on muodostunut. Kyse on tekniikasta, joka näiden tiedemiesten todistaessa, on ollut täysin keskiaikaisen teknologian ulottumattomissa, mikäli spekuloidaan sillä että kyseessä olisi tällöin keinotekoisesti tuotettu taiteellinen artefakti. Tämän tiedonannon otsikointi maailmalla onkin ollut ennenkuulumatonta: useat viittaavat suoraan tieteeliseen todistukseen jopa Ylösnousemuksesta. Samaan aikaan Torinon käärinliinaan liittyvien internetsivujen määrä on kohonnut kaikkien aikojen huippuunsa: liki 10 miljoonaan!

Viime vuonna ilmestyi myös paljon kiitettyjä uusia dokumentteja Torinon käärinliinasta mm. History Channelin ja BBC:n tuottamina, jotka niin ikään horjuttavat vahvasti kaikkien skeptikoiden argumentteja sen aitoutta vastaan. Näyttää yhä varmemmin siltä, että se tulee kestämään kaikki mahdolliset testit mitä ihminen keksii siihen soveltaa. Kyse ei enää ole siitä hyväsytäänkö sen aitous tieteellisesti, vaan pikemminkin siitä, että ketkä haluavat lopulta hyväksyä sen vääjäämättömien todisteiden eteemme tuovan tosiasian, että meillä on tässä reliikissä ihmeellisesti melkein 2000 vuotta säilynyt uskontomme perustajan hautaliina, joka todistaa täsmällisesti Viidentenä evankeliumina Uuden testamentin dokumentit ja niiden passiokertomuksen yksityiskohtaisesti ja vieläpä niitä olennaisesti täydentäen. Kaikki todisteet tukevat myös yhtä ihmeellistä tosiasiaa: tämä mies ei jäänyt kuoltuaan maatumaan näihin hautaliinoihinsa, vaan katosi niiden sisältä yliluonnollisella ja ainutlaatuisella tavalla mille ei ole mitään muuta selitystä kuin se minkä evankeliumi antaa. Torinon käärinliina on näin ollen vastustamaton todiste sille, että Jeesus on Ylösnoussut ja on Herramme nyt ja aina. Sen soisi jällen nousevan alttarikuvaksi niin kuin se oli entisinä vahvemman uskon aikoina. Voimme siinä katsella Hänen kasvojaan ja koko hahmoaan ihmeellisimpänä valokuvana joka on milloinkaan otettu.

”Näistä kasvoista säteilee ihmeellinen rauha, arvokkuus ja päätäväisyys”, kuvailee Jouko Martikainen, ”Vihasta, tuskasta ja katkeruudesta ei näy merkkiäkään...niiden ilme on levollinen, aivan kuin kuvattu nukkuisi, ja olisi silti jotenkin valveilla.”